IRMA KAARNES
VIESTINTÄ, VALOKUVAUS, KIRJOITTAMINEN

Kohtaamisia, kuvia ja kirjoittamisen palo
Olen viestintäasiantuntija, valokuvaaja ja kirjoittaja Irma Kaarnes. Rakastan kuvia, kirjoittamista ja niillä vaikuttamista. Koen, että viestijänä ja valokuvaajana pääsen rakentamaan kohtaamisia tiedon, tarinoiden ja tunteiden äärellä.
Olen työskennellyt viestintäasiantuntijana koulutus- ja kuntasektorilla. Minulle on kertynyt vahvaa kokemusta oppilaitosmarkkinoinnin, brändiuudistusten, matkailumarkkinoinnin ja yrityskuvaviestinnän parissa. Olen myös toimittanut yrityskuvakäsikirjan, rakentanut kuvapankkeja ja toiminut viestinnän koulutus- ja konsultointitehtävissä.
Valokuvaajana olen työskennellyt luontokuvauksen ja luontomuotokuvauksen parissa. Valokuvataiteellisia teoksiani on ollut esillä näyttelyissä ja kuvakonserteissa.
Kirjoittajana olen julkaissut kolme painettua kirjaa ja useita lehtiartikkeleita. Julkaisuni sijoittuvat luontokuvauksen kenttään ja useimmissa kirjoituksissani pohdin luontokuvan ja sisäisen maailman suhdetta. Myös luonnon vertauskuvallisuus ja luonnon merkitys hyvinvoinnin tukena teemoittavat usein tekstejäni. Viimeisin teokseni Minä olen tämä puu on runo- ja valokuvakirja, johon olen poiminut kauneimmat runoni ja luontokuvani.
Lämpimästi tervetuloa sivuilleni!
Irma Kaarnes
Yhteydenotot: irma.kaarnes@gmail.com